Peppi-fanin unelma - Kneippbyn huvipuisto

 Elokuun toisena viikonloppuna matkasimme Vikingin M/S Gabriellalla  Visbyyhyn. Meillä oli yksi päivä Visbyyssä, jonka. päätimme käyttää pääosin Kneippbyssä, jossa sijaitsee myös Peppi Pitkätossun talo. Talo on sama, jota käytettiin Peppi-elokuvissa 1960-luvulla.

Jos aiot vierailla vain Kneippbyssä, suosittelen varaamaan varustamon organisoiman kyydin. Me päätimme vierailla ensin Visbyn vanhassa kaupungissa ja matkasimme Kneippbyhyn vanhasta kaupungista taksilla. Taksin saamisessa oli omat haasteensa, mutta lopulta pääsimme perille. Matka keskustasta tai satamasta Kneippbyhyn on joitakin kilometrejä, joten päiväreissulla en matkaa lähtisi kävelemään.

Lippuja Kneippbyhyn voi ostaa vain verkon kautta ja oman ymmärrykseni mukaan lipun ostoon käytettävä järjestelmä oli vain ruotsinkielinen. Onneksi me suomalaiset pääosin selviydymme tästä haasteesta hyvin kouluruotsimme avulla. 

Alue jakaantuu kahteen osaan: kuivan maan kohteeseen Sommerlandiin ja vesipuistoon eli Vattenlandiin. Molempiin pääsi samalla pääsylipulla.  Vaikka risteilijä oli saapunut Visbyyhyn, päivä oli lämmin ja oli lauantai, oli Kneippbyssä hyvin tilaa. 

Ensimmäisenä suunnistimme Peppi Pitkätossun talolle eli Huvikumpuun. Talon sisällä on mahtavia valokuvia kertoen elokuvien tarinaa. Talossa sijaitsi Pikku-ukko eli Pepin hevonen. Hevonen ei tietenkään ollut oikea, mutta moni pienempi vieras halusi mielellään kiivetä hevosen selkään hienoja valokuvia varten. Yläkerrassa sijaitsi pimeä käytävä, josta perheemme 9-vuotias ei pitänyt, vaan hän koki en hieman pelottavaksi. Vierailimme talossa vielä uudelleen myöhemmin päivän aikana, mutta pimeän käytävän jätimme tuolloin kiertämättä.

Huvikummun edessä järjestettiin useamman kerran päivässä lyhyitä näytelmiä. Vaikka näytelmä esitettiin ruotsiksi, se ei haitannut, sillä pätkät ovat tuttuja Peppi-elokuvista ja kirjoista. Tapasimme Pepin lisäksi Tommin ja Annikan, sossun tädin sekä kaksi poliisia. 

Vierailupäivämme oli lämmin, joten hetki Vattenlandin uima-altaassa tuntui rentouttavalta ja vilvoittavalta. Tytär uskaltautui myös muutamiin vesiliukumäkiin.

Ruokailimme Vattenlandin puolella buffetissa, jossa oli tarjolla useampaa pastaa. Vaikka ruoka ei ollut ihmeellistä, sillä sai mahansa täyteen kohtuuhinnalla. Käteismaksu ei ollut mahdollista missään alueella, joten ruokatilauksetkin maksoimme kortilla.

Lissabon vei sydämeni

Perheemme ensimmäinen koronan jälkeinen ulkomaan matka suuntautui Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin. Kaupunki yllätti positiivisesti. Rakastuin sen kauneuteen ja toisaalta myös rosoisuuteen. Majoituksemme valitsimme Lissabonin vanhimmasta osasta Alfamasta. Sillä, että asuimme keskellä koristeellisia taloja ja historiallisia mukulakivikatuja, on varmasti oma osansa siihen tunnereaktioon, mitä kaupunki meissä herätti.

Matkalla meillä oli mukana 12- ja 9-vuotiaat lapsemme, joista erityisesti vanhempi ihastui kaupunkiin kovasti.

Majoituksesta varatessa menetin Airbnb-neitsyyteni. Varasimme huoneiston Lissabonin vanhimmasta osasta Alfamasta, joka oli meille täydellinen valinta. Avatessani ranskalaisen parvekkeen oven, tunsin Alfaman aidon tunnelman ja näin kauniita kaakeloituja rakennuksia. Niin täydellistä!

Sykähdyttävimmät kokemukseni Lissabonista liittyvät juuri Alfamaan. Huoneistomme läheisyydessä sijaitsi Sao Vicente de Foran luostari, jonka kattotasanteelta oli upeat maisemat Lissabonin ylle. Legendaarinen keltainen raitiovaunu 28 kolisteli usein asuntomme ohitse. Sen kyytiäkin testasimme eräänä aamuna välttäen ruuhkat ja ruuhkassa toimivat taskuvarkaat. 

Ensimmäisen kokonaisena matkapäivänä vuokrasimme tuktukin, jonka kyydissä tutustuimme kaupunkiin 90 minuutin ajan. Kohteissa pysähdyimme kuvien oton ajaksi, jonka jälkeen dkuljettaja jatkoi matkaa seuraavaan kohteeseen. Sanoisin, että tuktuk-ajelu on tehokas ja toimiva, mutta melko kallis tapa tutustua kaupunkiin. Maksoimme kierroksestamme noin 100 euroa, joka on verrattuna Lissabonin takseihin tai vaikka julkiseen liikenteeseen, varsin suuri summa. 

Muuten liikuimme kaupungissa joko kävellen tai perinteisellä taksilla. Paikallisbussia käytimme kerran, kun matkasimme Euroopan suurimpaan akvaarioon Oceanàrioon. Samalla reissulla kävimme vaijeriradalla, josta näkyi  Parque das  Nacoes -kaupunginosaan. Ostamalla näiden kahden kohteen yhteislipun, säästimme hieman verrattuna siihen, että olisimme ostaneet liput erikseen.

Unescon maailmankohde -bongarina myös Lissabonin ja sen ympärin kohteet kiinnostivat. Tällä reissulla tutustuimme Belemin torniin ja Hieronymoksen luostariin. Belemin tornilla koimme lomamme pisimmät jonot, sillä lipunmyynti sulkeutui edessämme hetkeksi, koska itse tornissa oli ruuhkaa. Jonottajille ei ollut tarjolla varjoa kuin satunnaisesti. Aurinkorasvasta huolimatta saimme pieniä palovammoja täydeltä terältä porottavasta auringosta.  Näin jälkikäteen ajateltuna sisäänpääsy torniin ei ehkä ollut kaiken helteessä jonotuksen arvoinen. Rakennuksen hienous oli nähtävissä ulkoa päin. sisältä linnoitus näytti samalta kuin kaikki tuon aikakauden rakennukset.

Hieronymoksen luostarissa kävimme vain ulkopuolella ja luostarin yhteydessä olevassa maksuttomassa kirkossa. Molemmista Unescon maailmanperintökohteista otin kuitenkin joukon kuvia todisteeksi siitä, että olen bongannut ne ihan paikan päällä.

Ruoka ja juoma olivat suomalaisittain edullisia ainakin niissä ravintoloissa, joissa me kävimme. Suuria gourmet-elämyksiä en Lissabonissa kokenut, vaan ruoka oli melko miedon makuista. Oma kokemukseni on, että pihvien kanssa oli harvoin kastiketta: annos koostui usein lihasta tai kalasta, perunoista ja muutamista kasviksista ilman kastiketta.